Seuraa Ifolor

Hyväntekijän joulutempaus

Uutinen   •   Joulu 21, 2017 14:28 EET

Pasi Aittokummun ja Ifolorin joulutempaus Pirkanmaalla on päätöksessä. Heidi Myllymäki ja Anna Vuorenmaa kuvattiin marraskuussa ja joulukuun puolivälissä he saivat omat canvas-taulunsa.

Pasi Aittokumpu ideoi joulutempauksen, jossa kaksi pirkanmaalaista saisi kuvauksen ja valokuvataulun lahjaksi ja otti yhteyttä Ifoloriin.

- Tavoitteenani oli, että taulusta olisi mahdollisimman paljon iloa saajalle. Se voisi olla jonkun henkilön halu antaa muisto toiselle, joka ei välttämättä muuten saisi valokuvataulua hankittua. Lahjan saaja voi olla kuka vain – pariskunta, lapsenlapsi tai isovanhemmat, harrastuskerho, sijaisperhe tai päiväkotiryhmä, kertoo Pasi.

Pasi Aittokumpu on vapaaehtoistoiminnan konkari. Hän pyrkii auttamaan ja ilahduttamaan aina kun siihen on tilaisuus. Sen lisäksi hän on kekseliäs ja sitkeä. Tällä kertaa sitkeyttä ei tarvittu, sillä Ifolor tarttui Pasin ehdotukseen heti. Tempauksesta kerrottiin Ifolorin verkkosivuilla, somessa ja uutiskirjeessä. Ifolor teki valinnat hakemusten perusteella, Pasi käytännön toteutuksen ja sopi muut mahdollisesti tarvittavat yhteistyökumppanit.

- Kun useampi antaa omaa osaamistaan ja vaikka vähän, oikein kanavoituna saamme paljon aikaiseksi. Tarvitaan aikaa ja uskallusta, mutta takaisin saa monin verroin. Ihmisissä on auttamishalua, se pitää vain houkutella esiin, sanoo Pasi.

Ifolor valitsi hakemusten perusteella Heidi Myllymäen ja Anna Vuorenmaan. Pasi kuvasi heidät marraskuussa, käsitteli kuvat ja teki canvas-taulut. Heidi ja Anna saivat taulunsa joulukuun puolivälissä.

Pasi Aittokumpu on tyytyväinen. Työtunteja ja yhteydenottoja kertyi useammankin työpäivän verran, mutta onnistumisen kannalta tärkeät kumppanit kuten Tampereen Tallipiha, Nokian työväenteatteri, Marikan KukkaPutiikki ja Knuutilan kartano saatiin mukaan. Heille Pasi, Heidi, Anna ja Ifolor lähettävät lämpimät kiitoksensa.

Lue Heidin ja Annan haastattelut

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti